Ei sähköpostin valvontaoikeuksia työnantajalle
17. elokuuta 2006 (10:34)
Isoveli valvoo taas. Uusi lakiesitys antaisi työnantajalle oikeuden seurata työntekijöiden sähköpostiliikennettä. Varsinaiseen sisältöön ei sentään kajottaisi (toistaiseksi), mutta vastaanottaja ja jopa viestin otsikko aiotaan avata työnantajan saataville. Perusteeksi riittää epäilys "luvattomasta käytöstä".
Voidaan tietysti sanoa, että työnantajan käyttöön antama sähköposti on tiukasti vain työtehtäviä varten. Samaten kuin työaika on tiukasti työtehtäviä varten. Mutta tässä unohtuu se, että ihmiset eivät ole koneita. Ja ammatissaan luovuutta ja ajatusten kypsyttelyä vaativat ihmiset kaikkien vähiten. Ettei vain itse kukin olisi joskus työnantajan maksamassa palaverissa käyttänyt muutamia minuutteja yksityisasioiden hoitamiseen, kuten kyselläkseen miten edistyy kollegan kesämökki ja onko lasten koulunkäynti lähtenyt hyvin alkuun.
Tunnustan. Olen käyttänyt työsähköpostia yksityisasioiden hoitoon. Jopa toistuvasti olen lähettänyt miehelleni sähköpostia, että haetko sinä lapset tänään, kun menee töissä pikkuisen pidempään. Ja ehkä jopa listaillut ostoslistaa, että muista se jauheliha ja katso onko Reilun kaupan banaaneja. Koska ei-koneihmisenä pitää syödä ja sähköpostilla asia hoituu nopeasti. Perheeni banaanit eivät vielä ehkä ole yksityiselämäni kannalta kriittisiä, mutta entä se posti, jonka otsikkona olisi ruokatunnilta palattua "Sinusta tulee taas isä". Tai muutamien viikkojen päästä "Se olikin tuulimunaraskaus". Ja kun olemme ihmisiä eikä koneita, niin kuulemma jollain työpaikoilla tiedetään käytetyn työaikaa myös rakastumiseen. Tulevien uusien veronmaksajien syntymisen alkutahdit saatetaan nykyään ottaa kultsipuppelimussukalle osoitetuilla sähköposteilla, eivätkä niidenkään otsikot muille kuulu. Ja samaan aikaan kun puhutaan verkostoitumisesta niin saattaapa niitä kesämökkisähköposteja lähteä töistä joskus myös kilpailijan osoitteeseen ja siviilitiedonvaihdon tuloksena toisen paikan hyvä työntekijä ymmärtää lähettää hakemuksen avoimeen paikkaan.
No, lukot ja avaimet ovat suunniteltu estämään vain rehellisiä ihmisiä. Nokkelampi siirtää yksityiseen elämään kuuluvat viestit privaattisähköposteihin, joiden hallinnointi käy työajallakin netin kautta. Isoveli saa selville käytetyn palveluntarjoajan muttei muuta. Jännittävästi mieleen tulee myös, että jos haluaisin alkaa siirtää luottamuksellista työdataa kaverilleni Oy Yritysvakoilu Ab:ssä niin kai käyttäisin siihen jotain muuta kuin firman sähköpostia. Esimerkiksi netin anonyymejä tiedonsiirtosivustoja, USB-muistitikkuja tai yksinkertaisesti sitä kannettavaa, joka on täysin luvallista raahata mukaan töistä vaikka joka päivä. Ehkä on siis aiheellista myös varustaa minut GPS-paikantimella ja seurata, missä koneen kanssa liikun ja ketä tapaan.
Lakiesitystä on perusteltu sillä, että nyt työnantajat voivat itse etsiä tietovuotoepäilyjä, kun poliisi ei suhtaudu asiaan vakavasti. Ja tällä perusteella tulisi saada poliisia laajemmat valtuudet koska...? Pelotevaikutusta kai lakiesityksellä haetaan, mutta kun se Iso Rikollinen varmasti hoitaa asiansa muilla keinoin kuin sähköpostilla, jonka otsikossa lukee Top Secret. Epäselvää on myös se, miten työnantaja hallinnoi kaiken sen yksityistiedon, jota sen haltuun joutuu ja miten väärinkäyttöä valvotaan. Mieleen tulee esimerkiksi naisen irtisanominen positiivisesta raskaustestiä kertoneen sähköpostin jälkeen tai työntekijän potkut ammattiliiton lakimiehelle lähetetyn mailin vuoksi.
Työnantajalla voisi olla tehokkaampiakin keinoja käyttää resurssejaan tietovuotojen estämiseksi kuin kyseenalaisen kyttäämisen lisääminen. Hyvinvoivasta työpaikasta ei kauheaa hinkua ole vuotaa muualle. Jos jollakulla on yritykselle elintärkeää tietopääomaa niin rajoittamalla hänestä tuskin saa parasta irti. Joskus aikoinaan on puhuttu myös luottamuksesta. Tai siitä, että kun työtehtävät hoidetaan, muu elämä ei työnantajalle kuulu.
Tunnustan. Olen käyttänyt työsähköpostia yksityisasioiden hoitoon. Jopa toistuvasti olen lähettänyt miehelleni sähköpostia, että haetko sinä lapset tänään, kun menee töissä pikkuisen pidempään. Ja ehkä jopa listaillut ostoslistaa, että muista se jauheliha ja katso onko Reilun kaupan banaaneja. Koska ei-koneihmisenä pitää syödä ja sähköpostilla asia hoituu nopeasti. Perheeni banaanit eivät vielä ehkä ole yksityiselämäni kannalta kriittisiä, mutta entä se posti, jonka otsikkona olisi ruokatunnilta palattua "Sinusta tulee taas isä". Tai muutamien viikkojen päästä "Se olikin tuulimunaraskaus". Ja kun olemme ihmisiä eikä koneita, niin kuulemma jollain työpaikoilla tiedetään käytetyn työaikaa myös rakastumiseen. Tulevien uusien veronmaksajien syntymisen alkutahdit saatetaan nykyään ottaa kultsipuppelimussukalle osoitetuilla sähköposteilla, eivätkä niidenkään otsikot muille kuulu. Ja samaan aikaan kun puhutaan verkostoitumisesta niin saattaapa niitä kesämökkisähköposteja lähteä töistä joskus myös kilpailijan osoitteeseen ja siviilitiedonvaihdon tuloksena toisen paikan hyvä työntekijä ymmärtää lähettää hakemuksen avoimeen paikkaan.
No, lukot ja avaimet ovat suunniteltu estämään vain rehellisiä ihmisiä. Nokkelampi siirtää yksityiseen elämään kuuluvat viestit privaattisähköposteihin, joiden hallinnointi käy työajallakin netin kautta. Isoveli saa selville käytetyn palveluntarjoajan muttei muuta. Jännittävästi mieleen tulee myös, että jos haluaisin alkaa siirtää luottamuksellista työdataa kaverilleni Oy Yritysvakoilu Ab:ssä niin kai käyttäisin siihen jotain muuta kuin firman sähköpostia. Esimerkiksi netin anonyymejä tiedonsiirtosivustoja, USB-muistitikkuja tai yksinkertaisesti sitä kannettavaa, joka on täysin luvallista raahata mukaan töistä vaikka joka päivä. Ehkä on siis aiheellista myös varustaa minut GPS-paikantimella ja seurata, missä koneen kanssa liikun ja ketä tapaan.
Lakiesitystä on perusteltu sillä, että nyt työnantajat voivat itse etsiä tietovuotoepäilyjä, kun poliisi ei suhtaudu asiaan vakavasti. Ja tällä perusteella tulisi saada poliisia laajemmat valtuudet koska...? Pelotevaikutusta kai lakiesityksellä haetaan, mutta kun se Iso Rikollinen varmasti hoitaa asiansa muilla keinoin kuin sähköpostilla, jonka otsikossa lukee Top Secret. Epäselvää on myös se, miten työnantaja hallinnoi kaiken sen yksityistiedon, jota sen haltuun joutuu ja miten väärinkäyttöä valvotaan. Mieleen tulee esimerkiksi naisen irtisanominen positiivisesta raskaustestiä kertoneen sähköpostin jälkeen tai työntekijän potkut ammattiliiton lakimiehelle lähetetyn mailin vuoksi.
Työnantajalla voisi olla tehokkaampiakin keinoja käyttää resurssejaan tietovuotojen estämiseksi kuin kyseenalaisen kyttäämisen lisääminen. Hyvinvoivasta työpaikasta ei kauheaa hinkua ole vuotaa muualle. Jos jollakulla on yritykselle elintärkeää tietopääomaa niin rajoittamalla hänestä tuskin saa parasta irti. Joskus aikoinaan on puhuttu myös luottamuksesta. Tai siitä, että kun työtehtävät hoidetaan, muu elämä ei työnantajalle kuulu.
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
Olen samaa mieltä.
Entisessä työpaikassani käytiin kovaa kädenvääntöä asiasta, koska yksityispostailu oli ehdottomasti kielletty ja työnantaja oli melko turhautunut, koska sen valvominen oli lain puitteissa hankalaa ellei mahdotonta.
Olen minäkin käyttänyt työsähköpostia yksityisasioiden hoitoon, mutta mielestäni työntekoni ei siitä koskaan häiriintynyt. Päinvastoin. Sain asiat hoidettua nopeammin kuin puhelimella tai ylipäätään hoidettua (yritäpä soittaa johonkin virastoihin virka-ajan jälkeen tai jonottaa palvelupuhelimeen ruokatunnin aikana) ja joskus joku privaattiviesti antoi tsemppiä päivään ja potkua työhön kun muuten tuntui hankalalta.
Ex-työnantajani perustelu yksityispostien kiellolle oli juuri se, että työaika on työtä varten ja silloin ei saa yksityisasioita hoitaa. Meillä oli oman kännykän aukipitäminenkin kiellettyä työaikana...
Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että vähiten meillä töitä tekivät ihmiset, jotka eivät sähköpostiin koskeneet välttämättä kirveelläkään. Eivätkä puhelimeen. Työntekijä saa ihan varmasti lintsattua jos haluaa ilman että sähköpostin käyttöä valvotaan tai rajoitetaan. Jos halutaan täydellisesti kontrolloida sitä että työntekijä tekee työaikana 100% töitä eikä yhtään mitään muuta niin sitten eletään jo melkoisen kammottavia aikoja. Vessakäyntejä voidaan ihan ekaksi ryhtyä rajoittamaan ja valvomaan ja eiköhän joku kehitä koneen, jolla pystytään tarkistamaan että ajattelee vain työasioita eikä mieti "turhuuksia".
Kyllä ihmisen työmotivaation täytyy lähteä positiivisista asioista eikä lukemattomista ja supertiukoista rajoituksista.