marisaario [userpic]

Äänestä hyvän sään aikana!

17. maaliskuuta 2007 (14:34)

Kotiuduin juuri viimeisestä toritapahtumasta Piikkiön keskustasta. Olen asunut Piikkiössä vasta muutaman vuoden, mutta nyt tuli sellainen olo, että ihmiset alkoivat tuntea ja tulla juttusille. Pari todella lämmintä kannatuksen ilmaisuakin sain, yhden erittäin yllättävältä ja hyvää lupaavalta taholta. Pienten nokosten jälkeen lähden vielä pyörällä luukuttamaan muutaman alueen. Illalla rentoudutaan Brother Firetriben keikalla ja ehkä jaetaan ihan hiukan salmiakkia ja politiikkaa. Sitten on kaikki tehty.

Huomiseksi on luvattu aurinkoinen aamupäivä. Rakkaat lukijat, ensikertalaiset ja ajatuksiani jo pidemmän aikaa seuranneet, lähtekää liikkeelle ja käykää äänestämässä. Laittakaa tekstari tai maili kaverillenne. Äänestä hyvän sään aikana. Vihreillä on nyt korkeapaine meidän alueellamme ja koko maassa. Tämä on sellainen ilmastonmuutos, jota kannattaa vahvistaa. Tänään ja huomenna saa kysyä kaverilta, että oletko jo äänestänyt ja eikö kannattaisi kuitenkin? Ääni vihreille on ääni suvaitsevaisuudelle, ääni oikeudelle olla oma itsensä ja ääni velvollisuudelle huolehtia huomisesta.

Minusta on typerä perustelu pitäytyä äänestämästä siitä syystä, että ääni voi hyödyttää väärää ehdokasta. Äänestystulos vaikuttaa myös puolueen sisällä. Kun valitsette oman ehdokkaanne, muutatte samalla puolueen kurssia piirun verran haluamaanne suuntaan. Äänellä petaatte ehdokkaanne tulevaisuutta ja painoarvoa puolueen seuraavista linjauksista päätettäessä. Älkää siis jättäkö äänestämättä puoluetta vaan muuttakaa sitä. Käykää kimppuun. Vaatikaa. Myös vaalien jälkeen.

Tulen kiittämään monta kertaa, joten paras aloittaa jo nyt. Kiitoksia tuesta, jota olen saanut suorastaan hämmentävän paljon. Kiitoksia fantastiselle tukiryhmälleni ja kampanjapäällikölleni. Kaikki on tehty, mitä tällä ajalla, vaivalla ja rahalla on voitu. Kiitoksia muille vihreille ehdokkaille ja piirille, että teiltä on riittänyt tukea ja neuvoja ensikertalaiselle. Kiitoksia ennakkoluulottomuudesta kaikille, vaikka en aina olekaan kaikkein helpoimmin luokiteltava ihminen. Kiitoksia kriitikoille ja kehujille. Nyt jäämme odottamaan.