Valtavat kiitokset, jälkipelejä ja jatkosuunnitelmia
Valtavasti kiitoksia kaikille! Nyt vihreät pääsivät marginaalista pois Varsinais-Suomessa, kaksi edustajaa on vissisti parempi kuin yksi ja Villestä tulee erinomainen edustaja. Olin aikoinaan 2002 eräällä kesämökillä Villen ensimmäisen eduskuntavaalikampanjan perustamiskokouksessa ja siellä alkoi tämä kehitys, joka nyt kulminoitui vaalivoittoon Ensi kerralla sitten vähintään neljä edustajaa.
Oma tulos 629 ääntä on hieno juttu erittäin tuoreelle ei-turkulaiselle vihreälle. Toki unelmia oli enemmästäkin, niin ihania kannatuksen ilmauksia sain ja tuntui upealta olla suuren luottamuksen kohteena. Puoluepolitiikka on kuitenkin sitä, että jokainen ehdokas pitää vihreää lippua korkealla ja yhteistulos ratkaisee. Ensikertalaisen osana on nostaa vihreys houkuttelevaksi vaihtoehdoksi äänestää, vaikka itse ääni sitten menisikin kokeneemmalle ehdokkaalle.
Olemme messunneet, miten jokainen ääni on tärkeä. Nyt se totta vieköön oli. Vertailuluvuissa Villen ja Sari Essayahin välinen ero oli vaivaiset 81 ääntä, absoluuttisissa äänissä ero oli alle kaksisataa. Piikkiöläisenä olen tietysti pahoillani paimiolaisen pätevän edustajan putoamisesta, mutta se oli KD, jonka paikan tiesimme jo etukäteen huterimmaksi. Siinä mielessä en voi kyllin korostaa fantastista paikallista vaalitulosta. Vihreät kasvattivat kannatustaan 2,4 % Piikkiössä ja 0,5 % Paimiossa, se tarkoitti yhteensä toistasataa uutta ääntä vihreille. Kaikki äänet ovat tärkeitä, mutta tässä tilanteessa tällä alueella ne olivat erityisen painavia.
Tällä hetkellä tuntuu, että olen mukana neljän vuoden kuluttuakin ja silloin tosimeiningillä. Se vaatii kuitenkin aktiivisen vihreän uran rakentamista ja luottamustehtäviä, hyviä paikkoja saada tunnettuutta ja toisaalta ajaa omia tärkeitä teemoja. Esimerkiksi tietoyhteiskunta-asioista on selvästi tarpeen puhua lisää. Toinen juttu on vaalikassa joka lienee pakko ainakin tuplata, eli siihen eivät enää omat säästöt veny ja ulkopuolista rahoitusta lienee pakko etsiä.
Nyt olo on väsynyt mutta onnellinen. Kiitoksia vielä kerran. Ollaan yhteydessä. Seuraa blogia ja kotisivujani. Kommentoi ja pistä mailia.
Mari
PS. Asiasta toiseen. Verkkolehti Usvazinessa on julkaistu novellini Toiset elävät runonsa. Senkin teemana ovat tietotyhteiskunta, ihmisarvo ja luovuus. Käyhän lukemassa.






Onnea uudelle yritykselle myöhemmin.