marisaario [userpic]

&%¤/(&==/)(§§'+**:n sää ja henkilökohtainen liikennevalinta

17. tammikuuta 2008 (10:38)

Tiedän nyt syyllistyväni tyypilliseen ilmastonmuutoskeskusteluun, eli aihe on mielessä kun sää on mitä on. Tällä yksittäisellä lauhalla (aivan liian kaunis sama tällaiselle kelille) päivällä ei ole välttämättä mitään yhteyttä ilmaston lämpenemiseen. Mutta assosiaatio on silti melko lailla väistämätön, joten sallittakoon tämä marina.

Joitakin aikoja sitten Vihreä lanka julkaisi juttusarjan, jossa opastettiin lapsia kohtaamaan ilmastonmuutos tai siis opastettiin aikuisia, miten kasvattaa lapsia muuttuvaan maailmaan. Suoraan sanoen pidin sitä silloin hiukan huvittavana paapomisena. Nyt hymy kuitenkin hyytyy, kun kolmivuotias laulelee kerhossa kalenterin mukaan opetettua Rati-riti-rallaa. "Koska hiihdellään pitkin metsiä? Kun maassa on lunta ja pakkasta" -leikkilaulun taas muistan omaksikin suosikikseni lapsuudesta, mutta vaikka sen sisältö on sinällään korrekti, tuntuu kappale nyt melko lailla veitseltä haavassa.

Toissapäivänä laittauduimme versioiden 2.0 ja 3.0 sekä koiran kanssa hakemaan 1.0:aa kävellen eskarista. Matkaa on n. 500 metriä, mutta neljäasteinen vaakasuora vesisade pakotti vetämään päälle täydet lämpö- ja sadevarustukset. Kun pimeässä sitten pukkasin vaunuja + jalkalaudalla seisovaa tyttöä eteenpäin vasten kasvoja jäädyttävää sadetta, tuntui aika kauhealta muistella omia synttäreitäni. Tammikuun lopulla oleviin juhliin tuli aina käymään valtava määrä serkkuja ja paras ohjelmanumero oli silloisiin kainaloihin ulottuva lumihanki. Lapsuudenkotini sijaitsee tosin parisaata kilometriä sisämaahan ja hintsusti pohjoiseen, mutta sama surkeus vallitsee sielläkin. Sateelta vaunujen suojaan kyyristyvä kolmivuotias koetti lohduttaa itseään suunnittelemalla, että sitten kun tulee lunta, pääsee pulkkailemaan ja sitten hän opettelee luistelemaan. Minua suoraan sanottuna melkein itketti.

Lasten talvi on ollut pelkkää pettymystä. Toistaiseksi pulkkakausi on kestänyt 2 x 2 päivää, luistelukausi yhteensä liki viikon. Pihaan kolaamani lumilinna suli seuraavana päivänä. Esikoisen sukset ovat käyneet pieniksi mutta satasen sijoittaminen välinepakettiin tai käytettyjen etsiminen tuntuu tällä hetkellä aika turhalta. Koko kotonani vieteyt joulunpyhät olivat samaa harmautta. Ainoa liukumäki löytyi naapurikunnan hiihtoputkesta, jonne isä lapset Tapaninpäivänä vei laskettelemaan ylijäämälumen kinokselle.

Vielä joitakin aikoja sitten meillä oli suurena ajatuksena, että suomalaisen kuuluu osata hiihtää ja meidän lapset opetetaan siihen taitoon. Nyt kyseessä olisi harrastus, jota voi suorittaa ainoastaan Paimion hiihtoputkessa. Uimahallejakin on enemmän ja lähempänä, jos autoilemaan lähdetään.

Niin, se autoilu. Lähisukulainen lähti kuukaudeksi muille maille ja saimme hänen autonsa päivähoitoon. Eli voimme kuukauden ajan simuloida viisihenkisen perheen kahden auton elämää. Alkupäätös oli, että tähän ei totuta ja olen edelleen sitä mieltä, että sen rahan voi käyttää paljon paremminkin. Nerokkuutta hipovalla logistisella suunnittelulla sekä polupyörillä olemme pärjänneet tähän asti ja aiomme pärjätä vastakin. Mutta eläinkokeena kokemus on mielenkiintoinen.

Voin omakohtaisesti todistaa, että kun auto on, sitä tulee myös käytettyä. Eikä autoon istuessa lyhyillä matkoilla mieti polttoaineen hintaa. Kun autoa ei pihassa ollut, energia suuntautui menemisten suunnitteluun ja logistiikan tehokkuuteen. Nyt käyttää huomattavia aikoja sen pähkäilyyn, viitsiikö lähteä liikkeelle muilla keinoin. Viittaan taas toisaapäivän kävelyretkeen. N. 500 metrin noutomatka eskarista vei pukemisineen ja vauvanruokkimisineen yhteensä puolitoista tuntia. Autoon voisi juuri heränneen uhmaikäisen heittää vaikka puolipukeissa. Vaati melko lailla ponnistuksia ohittaa nelipyöräinen viettelys matkalla jäätävään vesisateeseen.

Toisaalta hyötyjäkin löytyi. Lapset saivat iltapäiväulkoilun, joka muuten olisi vaatinut saman pukemisrumban, vanha koira pääsi pikkulenkille ja vaunuttelunarkoosi tainnutti vauvan kolmen tunnin unille. Oma olo oli sisälle päästyä virkeä. Lisäksi tuli hyvä omatunto ja tilaisuus keskustella lasten kanssa, miksi kävelimme sateen läpi, vaikka auto olisi pihalla.

Valintatilanne on kuitenkin jättänyt paljon kysymyksiä. Meillä ei ole varaa siihen, että tuollaisilla autoilla ajetaan niin paljon. Joten miten yhteiskunnan olisi pitänyt vaikuttaa valintatilanteeseeni? Riittäkö valistus tai olisiko totalitarismi ainoa keino saada välttämätön lopputulos? Pitäisikö olla kiellettyä omistaa toinen auto? Pitäisikö sen olla luvanvaraista? Pitäisikö polttoaineen olla kiintöityä tai niin kallista, että lyhyenkin matkan säästö kannattaisi? Pitäisikö kehittyvän tekniikan mahdollistaa minun autoiluni ja keksiä päästötön kulkupeli? Pitäisikö minun ajella huoletta ja unohtaa koko juttu, muut pärjätkööt miten haluavat? Pitäisikö minua sakottaa, valistaa vai palkita valinnoistani? 

En tiedä, mutta tajusin konkreettisesti, miten monimutkaisesti arjen pienet ympäristövalinnat tapahtuvat. Yhtä totuutta ei ole. Koska yhteiskuntamme on rakentunut nykyisen kaltaiseksi, yksilön vastuu on suuri, ehkä liiaksikin. Kun systeemi on suunniteltu jatkuvaan autolla liikkumiseen, kohtaa yksilö jatkuvasti konflikteja koettaessaan toimia toisin.

Käytännön esimerkki. Kuusivuotiaan oletetaan tulevan esikouluun ja hänet on sinne sisälle saatettava ja sieltä noudettava. Kotimme ja esikoulun välillä on jatkuva kevyen liikenteen väylä ja ainoa hankala tienylitys tapahtuu kodin nurkalla. Välttäisin autoilun / puolentoistatunnin projektin sekä seitsemänviikkoisen vauvan rahtaamisen edestakaisin, jos voisin soittaa esikouluun ja lähetyttää pojan kävelemään kotiin. Itse tulisin tien toiselle puolen vastaan, jolloin kykenisin näkemään hänet liki puolet matkasta. Itse kuusivuotiaana koulun aloittaneena kävelin samanikäisenä yksin liki kilometrin bussipysäkille (ja tietysti hiihdin kouluun kesät, talvet :). Nykymaailman rakenne ei mahdollista tätä, sillä tahdomme suojella lapsia. Hupaisasti sääntö on tarkoitettu suojaamaan nimenomaan liikenteeltä, josta tllä reitillä valtaosan muodostaa kyseisen päiväkodin aiheuttama pendelöinti. Lumettomilta talvilta suojaudumme sitten ilmeisesti hiihtoputkilla.

Aika hölmöä touhua. Palautan toisen auton mielelläni, niin vältän ainakin sen valinnan vaikeuden. Ja saapa koirakin enemmän liikuntaa.

Comments

Posted by: Mitzi ([info]mitzi007)
Posted at: 17. tammikuuta 2008 09:56 (UTC)

Muistan kuinka hiihdin ekaluokalla kylän keskustan läpi kouluun ja takaisin. Kärtin myös potkukelkkaa ja koulun edessä oli aina talvisin pitkä rivi potkukelkkoja parkissa. Nykylapsi tuskin mahtaa sellaista vehjettä edes tunnistaa. Meidän poika ei hyvin mahdollisesti koskaan opi hiihtämään.

Meillä on toistaiseksi vain yksi auto, mutta se johtuu, myönnän kyllä, vain siitä että toiseen ei ole varaa. Meillä ei ole kävelymatkan päässä muita palveluja kuin postilaatikko. Lähin kauppa on viiden kilometrin päässä. Päivähoitoon pääsee sentään hätätilassa pyörällä ja tosi hätätilassa kävellen, mutta sekin on aina pieni operaatio.

Minä odotan mielenkiinnolla sitä että autot muuttuvat ympäristöystävällisemmiksi (tai naapuriin putkahtaisivat kaikki olennaiset palvelut), mutta ihan heti ei ole hybridiinkään varaa.

Posted by: Sarin ([info]arye_sarin)
Posted at: 17. tammikuuta 2008 12:22 (UTC)

Nyt kun meillä on auto lainassa niin kyllä huomaa että (syytän tosin osittain säätä ja sitä että on ollut pakko mennä paikkoihin joihin ei pääse kätevästi bussilla ja on tarvinnut olla siistit vaatteet eli kävely on ollut vaakasuorassa sateessa ja tuulessa huono juttu) sitä käyttää sellaisissakin kohdissa kun ei tarvitsi. Vaikka olisi menossa yksin kauppaan eikä kyse ole edes lapsen kuskaamisesta.

Ehkä on kuitenkin hyvä ettei meillä vielä ole autoa vakituisesti. Kun ihmisen mieli on niin heikko...

Posted by: smiral ([info]smiral)
Posted at: 18. tammikuuta 2008 07:40 (UTC)

Ilmatieteen laitos on sitä mieltä että nyt kahtena vuonna peräkkäin ollut lauha alkutalvi on ilmastonmuutoksen syytä, ainakin osittain:

Lue täältä

3 Lue kommentteja