Nanoteknologiasta uusi geeniteknologiamörkö
Vihreä lanka 12 / 2008 uutisoi nanotekniikan mahdollisista terveysriskeistä. Vaikka keskustelu on tarpeen, artikkelin käsittelytapa toi esille vihreän uutisoinnin minua (Kataista lainatakseni) kyrsivät helmasynnit, mitä tulee kemialta vivahtavien teknologioiden käsittelemiseen.
Ensin kaikki nanohiukkaset niputettiin. Nanohiukkasen määritelmästä ei olla yksimielisiä, mutta wikipedian mukaan siihen kuuluvat kaikki universumin alle 100 nanometrin hiukkaset. Mm. hengittävä metsä ja kaikki palamisprosessit (tulivuoret, liikenne, teollisuus, suitsuketikut, tupakanpoltto, kynttilät, puusaunat) vapauttavat loputtoman kirjon nanohiukkasia, vaarattomista huippuvaarallisiin.
Jutun kuvan perusteella odotin Vihreältä langalta kosmetiikkaan kriittisesti suhtautuvaa juttua. Esimerkiksi keinotekoisten hiusvärien tai hajusteiden aiheuttama allergisoitumisriski on todellinen, samaten yhdisteiden leviäminen luontoon. Lisäksi kosmetiikan lisäturvallisuuteen kohdistuvat vaatimukset tarkoittavat toistaiseksi ja väistämättä lisää eläinkokeita, mutta tätä ei mainittu. Ainoa huolenaihe olikin salakavala nanohiukkanen.
Esitettyjä riskejä ei suhteutettu ja niitä perusteltiin oudosti. Esiin nostettiin, että tutkimuksen rahoituksesta vain 1 % käytetään turvallisuustutkimukseen. Lähdettä ei mainita, esim. Oras Tynkkynen puhui eduskunnassa vuosi sitten (6.2.2007) viidestä prosentista. Niin tai näin, tunnusluku on merkillinen varsinkin kun ei kerrota määritystapaa saati sitä, mikä olisi hyväksyttävä tavoitetaso. 10%? 30%? 99%? Entä paljonko tietoliikenneteknologian tutkimuksesta käytetään terveys- ja hyvinvointiriskien tunnistamiseen? Paljonko pitäisi?
Ollaanko nanoteknologiasta ollaan tekemässä seuraava geeniteknologia, jolloin edessä on kokonaisen tekniikanalan fundamentalistinen ristiinnaulitseminen? Kemistinä olisi virkistävää nähdä, että lyötäisiin vaihteeksi jotain muutakin tiedettä. Miksi ei vaadita internet-teknologioiden kehittämistä lopetettavaksi kunnes voidaan osoittaa, ettei se aiheuta haitallisten meemien (esim. rasismi) leviämistä yhteiskuntaan? Tunnetusti nettiä käytetään myös eriarvoistamiseen, sortoon ja sotimiseen. Hyväksymme rautatieliikenteen, vaikka junaonnettomuuksissa kuolee jatkuvasti ihmisiä eikä kuluttajaparkoja edes varoiteta siitä matkalipuissa.
En myöskään ole nähnyt vihreitten liputtavan tarmolla ja äänekkäästi tupakoimisen kieltämistä vastaan, vaikka tupakoija tehokkaasti altistaa sekä itsensä että kaverinsa perimää vahingoittaville mutageenisille aineille ja todistetusti vaarallisille nanohiukkasille. Viimeksi mainittuja saa muuten elimistöönsä myös mm tupakoijan vaatteista ja vuodevaatteista.





Anteeksi rouva, suussanne taitaa olla sammakoita, jotka ovat kasvaneet jo isoiksi ja haluavat maailmalle… Tyhmyyttä yhtä tieteenalaa kohtaan tuskin parantaa, että ollaan tyhmiä myös muita aloja kohtaan. Ja mielenkiintoista sinänsä, että valitsit lyömäkandidaatiksi juuri Internet-teknologian – sitä kohtaanhan ei ole aiheettomia hyökkäyksiä lehdistössä viime aikoina nähtykään. Hyvä, jos Vihreä lanka on tässä suhteessa keskitasoa parempi; samalta pohjalta kannattaa vaatia olemaan tasapuolinen myös kemiaa kohtaan, ei vajoamaan esimerkkiesi tasolle muissakin aiheissa – edes leikillään.Totta varmasti on, että yksi-, puu- ja sinisilmäinen geeni- ja nanoteknologiasuhtautuminen on varmasti omiaan karkottamaan potentiaalisia kannattajia Vihreiltä, joten asiaan on hyvä puuttua. Karkottaminen olisi tosin varmaan tehokkaampaa, jos olisi näihin asioihin rationaalisesti suhtautuvia vaihtoehtoja (siis muutenkin kuin että totta kai esim. nanoteknologia on hyvästä, jos sillä saa isompia voittoja aikaiseksi.)